Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistus - tiedote huoltajille

Tukimuotojen yhtenäistäminen

Valtakunnallinen oppimisen tuen uudistus astui voimaan 1.8.2025. Uudistuksen myötä oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestämisessä luovuttiin kolmiportaisen tuen mallista, eikä yleisen, tehostetun ja erityisen tuen käsitteitä enää 1.8.2025 alkaen käytetä. Vaikka laki ja käsitteet muuttuvat, lapset ja nuoret saavat edelleen tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin.
Oppimisen tuen muutoksilla pyritään selkeyttämään ja yhtenäistämään tukimuotoja. Tavoitteena on tukea jokaista oppilasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tukea toteutetaan aiempaa useammin opettajien ja muun henkilöstön välisenä yhteistyönä. Lähtökohtana on, että oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussaan tutussa ympäristössä.

Siirtymäaika

Oppimisen tuen uudistuksen osalta lukuvuosi 2025–2026 on siirtymäaikaa. Tämä tarkoittaa, että voimassa olevan kolmiportaisen tuen lainsäädännön mukaan tehdyt päätökset ovat vielä voimassa. Siirtymäaika kestää 31.8.2026 saakka. Siirtymäaikana kaikki tehostetun tuen oppimissuunnitelmat, erityisen tuen päätökset ja henkilökohtaiset opetuksen järjestämistä koskevat suunnitelmat (HOJKS) tarkistetaan uuden lainsäädännön mukaisiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että tänä lukuvuotena jokaisen oppilaan, jolla on kirjattuna tukitoimia, tilannetta tarkastellaan ja pohditaan sopivat tuen järjestelyt uuden lainsäädännön pohjalta yhteistyössä huoltajien kanssa. Tarvittaessa on mahdollista pyytää mukaan myös opiskeluhuollon työntekijöitä (koulupsykologi, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja).

Miten oppimista ja koulunkäyntiä tuetaan?

 

Jatkossa oppimisen tuki järjestetään ensisijaisesti ryhmäkohtaisena tukena, sekä oppimisen edellytyksiä tukevilla opetusjärjestelyillä, joihin on oikeus jokaisella oppilaalla.

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat osa koulun arkea. Näitä voivat olla esimerkiksi:

 

Kaikilla oppilailla on oikeus ryhmäkohtaiseen tukeen. Tämä tarkoittaa tukea, jota annetaan koko oppilasryhmälle tai pienryhmissä. ​Ryhmäkohtaista tukea toteutetaan joustavasti ja suunnitelmallisesti  koko lukuvuoden ajan. ​Siitä ei tehdä hallintopäätöstä. ​Ryhmässä järjestettyä tukea ovat:  ​

 

Kun ryhmässä järjestetty tuki ei riitä, sitä täydennetään oppilaskohtaisilla tukitoimilla. ​Ne perustuvat oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Oppilaskohtaisen tuen tarpeen arviointi tehdään aina yhteistyössä opettajien, oppilaan ja huoltajan kanssa. Tuen tarpeen arvioinnin ja suunnitelman perusteella tehdään tukea koskeva hallinnollinen päätös. Oppilaskohtaista tukea annetaan säännöllisesti ja pitkäkestoisesti. ​

 

Oppilaskohtaisia tukitoimia ovat:

 

Perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen

Opetussuunnitelman oppimäärän sisällöistä tai tavoitteista poikkeaminen on oppilaan perusoikeuksiin puuttuva toimenpide, ja siksi niitä käytetään erittäin harkiten ja viimesijaisina keinoina.

Tarkoitetaan, että oppilas opiskelee hänelle laaditun suunnitelman mukaisesti yhdessä tai useammassa oppiaineessa tavoitekokonaisuuksittain vuosiluokittain etenemisen sijaan. Tavoitekokonaisuuksittain opinnoissa eteneminen mahdollistaa sekä nopeamman että hitaamman etenemisen yhden tai useamman oppiaineen jonkun tavoitteen tai joidenkin tavoitteiden osalta. Tällä hetkellä vuosiluokkiin sitomattomasti opiskelevan oppilaan tilanne arvioidaan lukuvuoden 2025‒2026 aikana. Oppilas siirtyy arvioinnin jälkeen opiskelemaan joko vuosiluokittain tai hänelle tehdään hallintopäätös tavoitekokonaisuuksittain opiskelusta.
 

 

Perusopetuksen järjestäminen oppilaalle vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella (tulee voimaan 1.8.2026 alkaen). Tämä tarkoittaa, että oppilaalle tarjotaan yksilöllisiä tukitoimia hänen tarpeidensa mukaan. Tukitoimet voivat sisältää oppilaskohtaisia tukitoimia tai poikkeamista perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista.

Oppilaalle on tehty varhennettua oppivelvollisuutta (ent. pidennetty oppivelvollisuus) koskeva päätös ennen perusopetukseen siirtymistä.


Lisätietoa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/perusopetus/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuki